FIN -Tuija Kaarina Brax (o.s. Karvonen, s. 6. tammikuuta 1965 Helsinki) on Suomen oikeusministeri, Vihreän liiton kansanedustaja vuodesta 1995 ja Helsingin kaupunginvaltuutettu 1993–2000 ja 2005–. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti. Hän on erikoistunut ihmisoikeus- ja ympäristöjuridiikkaan, mihin kysymyksiin hän on keskittynyt myös poliittisessa toiminnassaan. Brax oli Vihreän liiton puheenjohtaja 1995–1997. Brax toimi lakivaliokunnan puheenjohtajana eduskunnassa vaalikaudella 2003–2007. Hänet valittiin vuonna 2007 Vanhasen II hallituksen oikeusministeriksi ja hän jatkaa samassa tehtävässä Kiviniemen hallituksessa.Braxilla on luottamustehtäviä eri aloilta: Hän on ollut ...
Vihreiden kansanedustaja Tuija Brax pyrkii Helsingin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajaksi. Hän ilmoitti asiasta vihreiden eduskuntaryhmälle tiistaina, ja asia oli vihreiden valtuustoryhmän käsiteltävänä keskiviikkona.
Paikka tuli auki, kun Tuula Haatainen (sd) valittiin Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa työssään maaliskuussa.
Apulaiskaupunginjohtajan valinnasta on tulossa Braxin ja Päivi Lipposen (sd) välinen kilpailu. Paikka on ollut korvamerkitty toiseksi suurimmalle ...
Honoured guests,It is a great pleasure to be invited to address this gala dinner.In my capacity as the Minister of Justice, I would like to pay attention to those challenges that the technological development and the development of information technology in particular pose to privacy and personal data protection.
The protection of personal data is a fundamental right guaranteed for everyone by the Finnish Constitution. Along with the entering into force of the Lisbon Treaty on 1 December 2009, the protection of personal data was raised to the level of a fundamental right in the ...
Sally - in poll Tuija Brax
Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan tuomioistuinten vähentäminen on aluepoliittisesti vaikeaa. Hänen mielestään Suomessa on kuitenkin liikaa hallinto- ja hovioikeuksia. Niiden kohtaloa harkitaan tarkoituksella samaan aikaan.
Käräjäoikeuksien määrää on jo aiemmin karsittu runsaasta puolestasadasta alle kolmeenkymmeneen.
- Meillä on taloudellisten raamien ja myös ihan tolkun kannalta ainakin yksi hallinto- ja hovioikeus liikaa. Meillä menee rahaa seiniin ja yleiseen hallintoon liikaa, ...
Sally - in poll Tuija Brax
Kansanedustajan oikeudet ja velvollisuudet syynissä eduskunnassa Olin tänään toisena puheenjohtajan eduskunnan jo perinteiseksi muodostuneessa valtiosääntöoikeusseminaarissa ”Ajankohtaista julkisoikeutta”, jossa Helsingin yliopiston julkisoikeuden laitoksen professorit päivittivät eduskunnan väen tietoja parlamentin ja sen jäsenten roolista, oikeuksista ja velvollisuuksista. EU-jäsenyyttä on kestänyt jo sen verran, että professori Tuomas Ojanen oli saanut riittävästi materiaalia havaita muutoksia ja eduskunnan eri rooleja. Oli riemastuttavaa kuulla, että olen eräissä [...] |
Puhe sosiaali- ja terveysalojen tietojärjestelmä hankinnoista Arvoisa puhemies, Tarkastusvaliokunta ryhtyi sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmiä ja niiden rahoitusta koskevaan tarkastukseen siksi, että valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuuskertomus 217/2011 oli päätynyt varsin kriittisiin havaintoihin ja arvioihin. Tarkastuskohteina olivat sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamat alueelliset IT-hankkeet, Tekesin rahoittamat terveydenhuollon IT-hankkeet FinnWell-ohjelmassa sekä Raha-automaattiyhdistyksen tuotoista maksetut avustukset sosiaali- ja terveydenhuollon IT-hankkeille sekä eräät Euroopan rakennerahastojen varoista tuetut IT-hankkeet. [...] |
Ja taas on viikko vierähtänyt ja on viikkoraportin aika. Tällä kertaa kirjoitan... Ja taas on viikko vierähtänyt ja on viikkoraportin aika. Tällä kertaa kirjoitan asuntopolitiikasta.Tuija Braxtuijabrax.fiTuija Brax |
Ei perjantaita ilman viikkoraporttia. Tänään kirjoitin harmaantalouden torjunnas... Ei perjantaita ilman viikkoraporttia. Tänään kirjoitin harmaantalouden torjunnasta, home- ja kosteusongelmista ja vaikka mistä. Lue lisää nettisivuiltani.Tuija Braxtuijabrax.fiTuija Brax |