SUO: Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on Suomen tasavallan kahdestoista presidentti, joka ennen presidentiksi valintaansa toimi muun muassa kansanedustajana, puoluejohtajana, ministerinä, Euroopan investointipankin varapääjohtajana ja eduskunnan puhemiehenä.
Juristina työskennellyt Niinistö toimi kansanedustajana vuodesta 1987 ja Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja myöhemmin valtiovarainministerinä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten ...
Paavo Väyrynen Huomenta Suomessa 1.12.2010.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk) syyttää Paavo Lipposta (sd) ja Sauli Niinistöä (kok) hätiköimisestä, kun Suomi aikanaan liittyi euroalueeseen. Hänestä hätiköinnin tulokset näkyvät nyt euromaiden taloussotkuissa.
- Kun rahaliittoon siirryttiin, Pohjoismaista ainoastaan Suomi oli vetämässä kehitystä kohti laajaa euroaluetta. Lipponen ja Niinistö halusivat, että Suomi on ensimmäisten mukana rahaliitossa. He ...
Sally - in poll Sauli Niinistö
Jos presidentinvaalit pidettäisiin nyt, tasavallan seuraavan presidentin henkilöllisyydestä ei olisi minkäänlaista epäselvyyttä. Yle Uutisten viime torstaina julkistamassa Taloustutkimuksen kyselyssä 56 prosenttia vastaajista ilmoitti äänestävänsä eduskunnan puhemies Sauli Niinistöä (kok.). Hän tulisi siis valituksi jo ensimmäisellä kierroksella.
Haastajat tulevat kaukana perässä. Toiseksi yltäneen talouskomissaari Olli Rehnin (kesk.) tukijoiksi ilmoittautui 12 prosenttia ja ...
Sally - in poll Sauli Niinistö
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok.) voittaisi presidentinvaalit ensimmäisellä kierroksella, mikäli vaalit pidettäisiin nyt ja puolueiden ehdokkaat olisivat niitä, joita ehdokkaiksi eniten arvuutellaan. Yleisradion uutisten (2.12.) Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan Niinistöä kannattaa presidentiksi 56 prosenttia, eurokomissaari Olli Rehniä (kesk.) 12 prosenttia, perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia 11 prosenttia ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Eero Heinäluomaa 7 prosenttia ...
Sally - in poll Sauli Niinistö
Perustuslain muutos ja puolivallaton presidentti Niinistö? Maaliskuussa 2012 Suomessa tapahtuu kaksi asiaa. Sauli Niinistöstä tullee ensimmäinen kokoomuslainen presidentti sitten 1950-luvun ja presidentin valtaoikeudet kaventuvat perustuslain muutoksen myötä (Finlex, kohdassa 2.1). Tulevaisuudessa perustuslain skolastinen muotoilu ulkopolitiikasta jota johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa jää sanahelinäksi, kun mahdollisessa … Lue loppuun → |
Sauli Niinistön karmea etikettimoka? Katso kuvat Ulkopolitist sortuu perjantain kunniaksi iltapäivälehtimäiseen lööppiuutisointiin Sauli Niinistön virkaanastujaisista. Aihe on kuitenkin vakava; jokaisessa ulkoministeriössä on esimerkiksi poliittisen ja oikeudellisen osaston lisäksi protokollaosasto, joka pohtii työkseen valtiovierailuihin liittyviä rituaaleja. Kuten mihin järjestyksekseen liput järjestetään, kuka istuu kenenkin vieressä ja ennen … Lue loppuun → |
The Ulkopolitist ja presidentinvaalit 2012 Huomenna, sunnuntaina 5. helmikuuta 2012, valitaan Suomelle presidentti vähintään seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Vaalitaival on ollut pitkä: osa ehdokkaista on ollut esillä jo kesällä, 8 kuukautta sitten. Matkan varrella The Ulkopolitist on kommentoinut vaalikoneita, analysoinut ehdokkaita ja kritisoinut keskustelua. Tänään, vaalipäivän … Lue loppuun → |
Oikeanlainen rauhanturvaaminen Yhdestä ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksestä suomalaiset ovat jatkuvasti samaa mieltä: rauhanturvaaminen on hyvä periaate, ja Suomen tulisi olla aktiivinen siinä. Tästä samanmielisyydestä huolimatta on jatkuvaa poliittista eripuraa siitä, mikä tulisi käsittää rauhanturvaamiseksi. Tämä eripura on ollut hyvin paljon esillä puhuttaessa … Lue loppuun → |